Kirjoituspöytä ilman laatikoita

Vapaata kirjoittamista ja kone-elokuvaa.

KIL =

Julkaisevan kirjoittajan ja tietokirjailijan muistikirja. Seassa myös machinimatuumailuja ja Second Life -kokemuksia.

KukaMitäHäh?

Häh?

Kirjoituspöytä ilman laatikoita on toiminut useita vuosia julkisena muistivihkonani ja virtuaalisena käyntikorttinani.

Kuka?

Minni Mathilda Niemelä. Facebookissa. Twitterissäkin. Syntynyt -67. Asuu Helsingissä, pikku-Pariisissa, semighetossa. Vapaa toimittaja, (tieto)kirjailija, media-alan sekatyöläinen. Suitsukkeita, suklaata ja juustoja rakastava boheemi cyborgi. Kahden kouluikäisen pojan äiti.

Olen kirjoittanut aina ja opiskellut kirjoittamista aktiivisesti vuodesta 1994, ensin Kriittisen Korkeakoulun kirjoittajakoulutuksessa, sitten Jyväskylän avoimen yliopiston luovan kirjoittamisen koulutusohjelmassa (perus- ja aineopinnot) ja syksystä 2007 alkaen Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen maisteriohjelmassa. Kaksiosainen (tieteellinen ja taiteellinen osa) gradu valmistui kirjojen välissä maaliskuussa 2009. 2008-2009 opiskelin Adulta Luovien alojen fiktiokäsikirjoittamisen koulutuksessa. Koulutukseen liittyvän tutkinnon tekeminen jumiutui Adultan konkkaan, mutta tavoitteenani on vielä! jonain päivänä! syksyllä 2011! suorittaa audiovisuaalisen viestinnän erikoisammattitutkinto osaamisalana käsikirjoittaminen ja konseptisuunnittelu. Tutkinto EAT valmistui lopulta marraskuussa 2011, jei!

Mitä?

Aloitin blogin hieman ennen ensimmäisen kirjani julkaisemista, koska halusin purkaa kirjoitustyön herättämiä ajatuksia jonnekin. Blogi toimii lähinnä muistikirjana ja palloseinänä itselleni.

Proosa on omin ja rakkain lajini, mutta olen ajautunut kirjoittamaan tietokirjoja, joita on ilmestynyt kolme (Imetysopas 2006, Kantoliina ja kestovaippa 2007, Lasten Helsinki- Snadien stadi 2008). Julkaistujen töiden listaa kasvattavat myös gradu ja tilaustyönä tehty 100-vuotishistoriikki (Kuopion Riento). Pari julkiasematonta valmistakin löytyy.

Kirjoittamisen lisäksi olen tehnyt machinimaa (kone-elokuvaa). Valmiina on tällä hetkellä kuusi machinimaa, joista kaksi olen tehnyt yhdessä ystäväni kanssa. Machinimat ilmestymisjärjestyksessä Kummitustalo (2009), Tuska (2010), Teleportti taivaslaatikkoon osat 1, 2 ja 3 (2010) ja Still Can’t Hide/Beth Thornley (2010).

Koulutan, ohjaan ja konsultoin, lähinnä blogikirjoittamisessa ja Second life -jutuissa. Kirjojen aiheistakin edelleen joskus, mutta lähestymiskulmani imetykseen ja kantamiseen yms. on nykyään aika yhteiskunnallinen ja teoreettinen.

Share