Luokkaan 'Jotain asiaa' arkistoidut
Does my butt look too BIG? from Minni Niemelä on Vimeo. Sain hämmentävää palautetta Yle Tulevaisuus Labille tekemästäni Kummitustalo-machinimasta. Avattareni takamus kuulemma heiluu holtittomasti puolelta toiselle ja on NIIN ISO, että täyttää koko ruudun ja kaikki muu jää sen varjoon. Lisäksi avattareni kävelee liian pornosti. Kyseinen avatar on alter egoni. Olen tehnyt sen itseäni muistuttavaksi, [...]
Lue loputkin »
Luokka: Jotain asiaa, Machinima, Verkko | Ei kommentteja »
Minä siis olen Helmi Stoorin Hel eli Heli. Tarkoitukseni on kirjoittaa tähän blogiin erityisesti machinimasta ja machiniman tekemisestä. Itseni tuntien voi kuitenkin käydä niin, etten malta olla kajoamatta esimerkiksi asioihin jotka liittyvät kirjoittamiseen noin yleisesti. Taustastani hiukan. Kirjoittaminen on aina ollut osa elämääni. Olen opiskellut journalistiikka (sekä mediakulttuuria ja sosiologiaa) Tampereen yliopistossa ja luovaa kirjoittamista [...]
Lue loputkin »
Luokka: Jotain asiaa, Kirjoittaminen, Machinima | Ei kommentteja »
KIL on ollut aika lailla hiljainen viime ajat, johtuen erinäisistä muutoksista elämässä. Nyt keula on kääntynyt ja vauhti lisääntyy. Blogiin liittyy mukaan vanha ystävä, joka saa esitellä itsensä itse tarkemmin ekassa postauksessaan. KIL muuttuu yhden ihmisen henkilökohtaisesta blogista työryhmän blogiksi. Työryhmällämme on nimikin, Helmi Stoori (Heli & Minni). Voi olla että myöhemmin myös blogin nimessä [...]
Lue loputkin »
Luokka: Jotain asiaa, Machinima | Ei kommentteja »
Minulla on idealista stooreista ja ideoista jotka haluaisin kirjoittaa. Yksi niistä käynnistyi vihdoin ja viimein tänä kesänä. Hioin aiemmin luotua rakennetta, keräsin aineistoa, kirjoitin alun, noin 15 liuskaa. Nyt olen palannut aineiston pariin, kypsyttelen ja seulon. Tavoitteena on romaani, kahdella aikatasolla liikkuva. Itse tarina – se alkoi elää kirjoittaessa ja melkein kirjoittaa itse itseään. Yrityssuunnitelmat [...]
Lue loputkin »
Luokka: Jotain asiaa, Kirjat, Kirjoittaminen, Luettua, Muistiinpano, Verkko | Ei kommentteja »
Useamman kuukauden hiljaiseloon on ollut syynsä. Ei, ei… ei mitään vakavaa, vain normaalia kelailua käännekohdassa ja myönnettäköön, myös todella intensiivistä oleilua Second Lifessa. Perheenäiti ei voi harrastaa kerralla vain 1-2 asiaa ja minun kohdallani SL-uppoutuminen karsi blogit, sekä niiden lukemisen että kirjoittamisen kokonaan. Olen kakkosmaailmassani edelleen päivittäin, mutta kenties olen oppinut tehokkaammaksi kun nyt tuntuu [...]
Lue loputkin »
Luokka: Gradu, Jotain asiaa, Kirjoittaminen, Opiskelu/Fiktiokäsikirjoittaminen, Raha-asiaa, Tilaustyöt, Verkko | Ei kommentteja »
Olen ihminen joka kaipaa alati uutta ja inhoaa päivästä toiseen samankaltaisena toistuvia rutiineja, mutta silti luon niitä itselleni koko ajan. Ne ovat usein melko pieniä juttuja, järjestys jossa luen verkkouutiseni, mitä sivuja ylipäätään pitää käydä läpi ennen kuin päivä voi alkaa, viikottain hoideltavia pieniä juttuja, jotta tuntuisi, että viikko on oikeasti eletty. Hölmöjä, usein melko [...]
Lue loputkin »
Luokka: Jotain asiaa, Muistiinpano | Ei kommentteja »
Edit: PS. ja kuva lisätty loppuun. Sarjassamme “Ja siitä se idea sitten lähti…”: Olen tuskaillut mitä teen kahden kirjan printatuille käsiksille, ekasta kirjasta versioita on vieläpä ainakin kaksi ja kun käsiksiä on vielä kopioitukin koelukijoita varten, niin ajoittain kaappeja ja hyllyjä penkoessani olen suorastaan hukkunut imetys- ja kantoliinateksteihin. Eikä niitä silti raaski suoraan paperinkeräykseenkään heittää. [...]
Lue loputkin »
Luokka: Jotain asiaa, Kirja 1 - Imetysopas, Kirja 2 - Kantoliina ja kestovaippa, Muistiinpano | Ei kommentteja »
En ole heliumpallo, vaan kumille haiseva öklönvärinen pallo, joka tyhjenee ja putoaa laiskasti pihisten olohuoneen nurkkaan. Kirjoitukset on nyt hetkiseksi kirjoitettu. Olen palauttanut kaksi isoa työtä viikon sisällä. Nyt on pakko pitää paussia, levätä, että tulisin taas palloksi. Pääntyhjennysharjoitukset ovat käynnissä, pyrkimyksenä on miettiä ja tehdä kaikkea mahdollista muuta kuin jätettyjä töitä, niiden mahdollista muokkaamista [...]
Lue loputkin »
Luokka: Jotain asiaa | Ei kommentteja »
Tosi kireään kirjoitusaikatauluun tuo lisäjännitystä uusimman Potterin lukeminen. En vaan malta olla lukematta. Lisäksi pelkään, että jos en lue kirjaa nopeasti, ehdin spoilaantua. Lähellä se on jo ollut! Hyppäsin Potter-junaan jälkijunassa. Muistaakseni vasta toissa tai sitä edellisenä kesänä luin kaikki siihen mennessä ilmestyneet Potterit läpi Feniksin kiltaan saakka. Puoliverisen prinssin luin heti sen ilmestyttyä englanniksi [...]
Lue loputkin »
Luokka: Jotain asiaa | Ei kommentteja »
Lisäsin blogin eilen Blogilistalle, mutta jouduin poistamaan sen miltei saman tien, koska innostuin päivittämään WP:n versiota ja koko blogi meni tukkoon. Nyt versio on päivitetty, mutta hieman blogi kaipaisi vielä säätöä. Siihen ei ole nyt aikaa. Blogi on ollut taukopaikkani ja muistikirjani jo kaksi vuotta (ensimmäinen merkintä on heinäkuulta 2005) mutta en ole aikaisemmin halunnut [...]
Lue loputkin »
Luokka: Jotain asiaa | Ei kommentteja »