Kommentit gradusta on nyt saatu ja mitään isompaa häikkää ei työssä ole, vain joitain pieniä tarkennuksia on vielä tehtävä. Kehujakin tuli, mm. rajauksesta, empiirisen aineiston käsittelystä sekä teoreettisen pöpinän ja käytännön tiedon toimivasta liitosta. En silti vielä pistä tanssiksi, koska ilman virallista painatuslupaa en taida uskoa että gradu tosiaan menee läpi ilman taiteellista osiota. Onnittelut valmistumisesta voi unohtaa, minultahan puuttuu vielä melkein kaikki muu… teen tutkintoa vähän kuin perä edellä.
Akademisk svenska -kurssin kolme viikonloppua ovat takana. Pidin suullisen esityksen/ryhmätyöalustuksen bloggaamisesta. Alun perin aiheeksi ajattelemani luovan kirjoittamisen “pikakurssi” kirjoitusharjoituksineen osoittautui liian työlääksi, etenkin kun viikko oli muutenkin kiireinen. Yhtäkkiä eteen putkahtanut tilaustyö piti kiireisenä ne päivät kun olisi pitänyt keskittyä valmistelemaan ruotsin esitystä, jonka lopulta raavin kokoon puolessatoista päivässä. Kieliopin kertaaminen jäi junamatkan varaan ja suullisen harjoittelu edellisiltaan, jolloin luin sen kerran ääneen siskolle.
Ennen ruotsin kirjallista tenttiä olin graduseminaarissa kuuntelemassa graduesitelmää vapaan assosiaation käyttämisestä draamakäsikirjoituksen työvälineenä ja taisin inspiroitua hieman liikaakin, koska kirjoitin aiheesta Mina mål som student aika vapaasti, kielioppeja hirveästi pohtimatta. Aivan taatusti tuli virheitä, teen niitä mm. sanajärjestyksessä ja substantiivien muodoissa, mutta ainakin sain tuotettua tekstiä!
Metabloggausosasto tulee siitä, että en ollut lainkaan valmistautunut siihen, että muille kurssilaisille blogit tuntuivat olevan itse asiassa varsin vieras aihe. En osannut vastata ruotsiksi kysymykseen, jonka eräs kurssilaisista esitti: miksi bloggaan, mikä on se tarve, joka saa kirjoittamaan ajatuksistaan ja tekemisistään julkisesti. En olisi osannut vastata kysymykseen suomeksikaan, koska en ole sitä enää aikoihin miettinyt, bloggaaminen on minulle niin luonnollinen juttu (since 2002/2003). Hämmästyttävää oli huomata se, että blogikirjoittamista edelleen pidetään uskallusta vaativana ja vähän pelottavanakin juttuna tai toisaalta julkisuushakuisten ihmisten kikkana saada huomiota (joku mainitsi poliitikoiden blogit esimerkkinä). Yritin todistella, että en ole bloggaamiseni aikana törmännyt haittoihin, koska itsehän valitsen ja rajaan mitä kirjoitan ja kuinka paljon itsestäni paljastan, mutta taitaa olla niin, että monille netissä omalla nimellä liikkuminen – muualla kuin jossain Facebookissa – taitaa edelleen olla aika vieras juttu.
Vastaan kysymykseen nyt: minä bloggaan, koska en osaa kirjoittaa vain itselleni. En ole koskaan ollut päiväkirjatyyppiä, olen aina kirjoittanut jollekin tai joillekin. Blogi on julkinen muistikirja ja havaintovihko ja se, että kaikki pääsevät lukemaan sitä – no, se on just se juttu blogeissa;) Tuntemattomat lukijat eivät haittaa minua tippaakaan - eivät siitäkään huolimatta, että usein jälkikäteen huomaan kirjoittaneeni tyhmiä tai tyhmästi tai että kantani on muuttunut joissain asioissa miltei kokonaan. Se on inhimillistä. Sallin sen itsekin blogikirjoittajille joita seuraan. Ainoa asia mitä joskus harmittelen on se, että en useinkaan jaksa paneutua bloggaamiseen kunnolla, merkintöjäni ovat pinnallista roiskintaa, eivät mitään syvällistä pohdintaa. Omalla nimellä bloggaaminen ei pelota – miksi pelottaisi? Verkko kostuu ihmisistä, joista suurin osa osaa käyttäytyä. Kirjoitan melko neutraalisti, enkä yleensä provosoi tahallani, joten anonyymit (ilkeät) kommentoijat ovat jättäneet minut rauhaan. Provosointiakin olen harrastanut, muissa blogeissa ja aikaisempina vuosina, mutta silloinkin kommentit pysyttelivät yleensä itse asiassa, eivätkä menneet henkilökohtaisuuksiin. Eri mieltähän saa olla.
Yritin myös selittää, että pidän blogeja eräänlaisena keskusteluna, jossa minä kerron ajatuksiani ja toivon, että joku tuolla hyötyy niistä, ilahtuu tai saa ajattelemisen aihetta, ja kenties (toivottavasti) kommentoikin kirjoittamaani joko tämän blogin kommenttiloodassa tai omassa blogissaan tai kasvotusten. Lainasin alustuksessani Fredrik Wackoa, lainaan nytkin.
Du är inte ensam där ute. Det finns alltid andra bloggar som delar ditt intresse. Du blir en del av samtalet genom att länka till dem, uttrycka dina åsikter och publicera relaterad information eller tankar. Om du gör det bra – om du är intressant – kommer de att länka till dig och ett slags samtal har startat.
Hyvänä esimerkkinä tällaisesta keskustelusta on aiemmassa merkinnässä oleva Kallen kommentti, johon seuraavaksi aion vastata. Kallea en entuudestaan tunne, mutta hän on jättänyt kommenttiinsa linkin omaan blogiinsa, jonka välittömästi liitin seurattaviin blogeihin. Yksi blogimerkintä on parhaimmillaan kuin leipäkivi, joka tekee useita renkaita veteen osuessaan. Joskus kivi molskahtaa suoraan pohjaan, mutta parhaimmillaan kivi synnyttää kauniin rengasjonon.
PS. Ruotsinmaikalle terveisiä, että ainakin pari ruotsinkielistä blogia jäi syötteenlukijaani vakituiseen seurantaan!
Haa, kiitos luottamuksesta. Odotan kiinnostuneena.
Viime aikoina olen pohtinut myös paljon bloggaamista koskevia kysymyksiä, joten enemmän kuin todennäköistä on, että aiheesta syntyy myös viesti tai pari. Suomenkielinen metabloggausskene ei ole juuri nyt kovin aktiivinen – tai sitten keskustelu käydään jossain Internetin kolkassa, jonne en ole löytänyt.
Se, että haluaa kirjoittaa lukijoille ja päästä vuorovaikutukseen toisten kanssa, on ainakin jalo syy blogata.
Kalle
01. 12. 2008