Aikaa viime postauksesta on kulunut, nyt on taas aika aktivoitua.
Edellisen postauksen stoori jumii, mutta en suinkaan ole hyllyttänyt sitä. Opiskelu sen sijaan on ihan jäissä, damn. Mitähän voisi päätellä siitä, että minulla on tällä hetkellä kolme tutkintoa työn alla… ei varmaan mitään kovin hyvää. Kaikki tapahtuu liian hitaaaaaasti ja joissain asioissa olen riippuvainen myös muiden ihmisten aikatauluista.
Ihan toimetonna en ole ollut, yhtä ihan uutta juttuakin on tullut opiskeltua. Machinimaa, kone-elokuvaa. Fiktiokäsikirjoituskoulutus ei mennyt hukkaan: sieltä saamani pitchausopit varmasti auttoivat pääsemään palkinnoille Digidemo-skabassa parisen viikkoa sitten. Pitchasin työryhmämme Helmi Stoorin konsepti-ideaa työnimellä “Machinimaa muksuille ja murkuille”. Ihan järkyn naivi nimi, mutta se nyt vaan kuvastaa täydellisesti konseptiamme.
Uskomme ideaan ja siihen että se on toteutettavissa ja ennen kaikkea – myytävissä. Tällä hetkellä työn alla on toinen filkka, perustuen Edith Södergranin Tuska-runoon. Kuvaamme Second Lifessa ja vaikka kokonaisprosessi onkin miljoona kertaa kevyempi perinteiseen elokuvaan verrattuna, esivalmistelut on tehtävä huolella myös virtuaalissa kuvattaessa. Käsis, kuvaussuunnitelma, kuvauspaikkojen etsiminen, casting. Casting tarkoittaa tällä kertaa sitä, että rukkaamme itse kaikki tarvitsemamme hahmot (kolme kpl). Koska avattaret eivät varsinaisesti näyttele, pienimmätkin yksityiskohdat ovat tärkeitä, koska oikein valittuna ne tukevat tarinaa.
Hahmojen stailaaminen on minulle jo ennalta tuttua, olenhan tehnyt SL:ssä myös ns. avatarstailausta. Kuulostaa älyvapaalta hommalta ja ehkä olen hieman edellä aikaani, mutta kun avattaret yleistyvät, uskon että palvelulle on kysyntää. Kaikilla ei todellakaan ole aikaa humputella virtuaalissa, osa tulee sinne ihan oikeasti tekemään töitä – näin vaikkapa eri oppilaitosten opettajat, jotka virkansa puolesta hyödyntävät Second Lifea, jossa oppilaat voivat olla fyysisesti missä vain ja silti luokka/kurssi on ikään kuin yhdessä tilassa.
Virtuaaliolemuksella on tärkeä merkitys, sanoisin jopa että tärkeämpi kuin reaalimaailmassa. Eleet ja ilmeet (emotions, gestures) puuttuvat avattarilta ellei niitä erikseen käytä (mikä on IMHO tylsää ja aikaavievää), joten avattaren olemus on ainoa viestin sanojen (local chat, IM) tai puheen (voice chat) lisäksi.
Tämän päivän to do -listallani roikkuu vielä hommia, edelliseen liittyen. Sorvin ääreen siis, jatkoa seuraa.
Kommentoi merkintää