Unohdin ilmoittaa, että näytelmä on nyt tosiaan valmis ja jätetty. Tavallaan ihan hyvä että jouduin sen tekemään, vaikka se vähän potkikin vastaan aluksi. Nyt gradukokonaisuuteni on juuri sellainen kuin suunnittelinkin, yhteensopiva ja aika hauska. Tieteellinen osio “I make milk – what’s your superpower?” - Imetyskertomukset ja äitien sanataideverkkoryhmä tutkailee imetyskertomuksia ja taiteellinen osio on kaksinäytöksisen monologin verran puhetta tisseistä, rinnoista, daisareista. Näytelmän nimi on Lempitissini, vasen ja oikea.
Monologi on vaikea muoto, varsinkin kun kirjoittaa ylipäätään ensi kertaa jotain jota olisi tarkoitus näyttämöllä esittää. Olen kuitenkin lopputulokseen melko tyytyväinen. Sain ratkottua kaikki eteen tulevat ongelmat, vaikka metodini oli jälleen kerran melkoisen pee edellä puuhun menevää. Se ilmeisesti toimii kaikesta huolimatta kohdallani parhaiten. Pääsen hyvään kirjoitusvireeseen vasta kun luotan omaan intuitiooni enkä kikkaile liikaa. Työn edetessä voin tarkistella ja etsiä tietoa, mutta jos teen sitä jo ennen kuin riviäkään on kirjoitettu, jään pahasti junnaamaan paikoilleni.
Kirjoittaminen oli sitä paitsi hauskaa. Toki ajoittain hankalaa, mutta pääosin mukavaa. Minulla oli koko ajan päässä melko selkeä visio…eikun kuulio… siitä miltä näytelmän pitäisi kuulostaa, ja millainen tunnelma katsomossa kenties olisi jos näytelmä pääsisi näyttämölle saakka. Näytelmä on sitä mitä parhaiten osaan: melko komediallista tekstiä, mutta vakavalla pohjavireellä. Joku toimittaja tokaisi kerran juttuni luettuaan minun olevan “naispuolinen Paasilinna”. En tainnut erityisemmin arvostaa lausumaa tuolloin, mutta nyt alan nähdä sen arvon. Tosiasia kun on, että filosofista ja huiman syvällistä älykkökirjailijaa minusta ei saa tekemälläkään. Viihdyttävän ja ajatuksia herättävän kyllä.

Hienoa Minni! Onnea kokonaisuuden valmistumisesta.
Nyt on varmaan taas aikaa muille projekteille…
jl
16. 02. 2009
Ihailen tissisuoritustasi ja inspiroidun persemetodistasi. Minun pitää nakuttaa tänään vielä useampi liuska tekstiä, ja tämä lähestymistapa on siihen varmasti omiaan. Don’t get it right, get it written, kuten sanotaan.
Kalle
07. 03. 2009
minni
07. 03. 2009