Tulin keräämään tänne apinanraivoa. Sopii hyvin, koska luin eilen Ray Bradburyn Zen sanataiteessa -kirjan ensimmäistä esseetä Kirjoittamisen riemu. Siitä suorastaan purskahtaa silmille kirjoittamisen into ja vimma.
Nyt ovatkin Bradburyt ja zeniläinen suhtautuminen tarpeen, pitää nimittäin sittenkin vääntää gradun taiteellinen osio. Tieteellinen on jo valmis, viittä vaille painettu. Annan itselleni aikaa kuun loppuun, noin kaksi viikkoa. Kirjoitan kaiken tämän ylös siksi, että en enää voi luistaa hommasta nolaamatta itseäni.
Mutta nyt, nyt on unohdettava deadlinet kokonaan, koska, Bradburyn sanoin:
Kirjoittajan pitäisi näet ennen kaikkea olla – innostunut. Hänen pitäisi koostua kiihkoista ja innostuksista. Ilman sellaista tarmoa hän voisi aivan yhtä hyvin olla persikanpoimija tai kuopankaivaja; Luoja tietää, että näin olisi hänen terveytensä kannalta parempi.
Olen edelleen innostunut alkuperäisestä aiheestani ja sille harkitusta muodosta, monologinäytelmästä, mutta hylkäsin työn siksi, että olin epävarma siitä mihin suuntaan sitä pitäisi viedä. Nyt, osittaisen pakon edessä, kävin jälleen tekstiin käsiksi, sitä on reilut 10 liuskaa, ja kulutin päivän hakemalla uusia suuntaviivoja. Olin hapuillut onneksi oikeaan suuntaan ja ratkonut monologinäytelmän perusongelmia hyväksi havaituilla keinoilla. Joitain yhteneväisyyksiä löytyi ainakin Jonas Gardellin monologinäytelmästä Scheherazade (Viattomuus ja muita kirjoituksia).
Hyvin tuttu fiilis. Vaikeina aikoina tarvitsee ystävää, jonka on tuntenut pitkään. Kun takaraja lähestyy, se on usein juuri se ongelmalliselta vaikuttanut teksti, jota ei saanut aikaisemmin eteenpäin.
Valitsemasi muoto on kiinnostava, minulle melkoisen tuntematon. Mitkä ovat mielestäsi näitä monologinäyelmän perusongelmia ja hyväksi havaittuja keinoja niiden ratkaisemiseksi?
Kalle
19. 01. 2009
Kalle, tuntematon muoto on minullekin. Yhden monologin kävin katsomassa ennen kuin ryhdyin kirjoittamaan, toisesta lähti koko idea (Vaginamonologit). Sittemmin olen lukenut monologinäytelmiä sen mitä olen käsiini saanut ja yrittänyt hahmottaa jonkinlaista rakennetta, joka sisältäisi aristotelisen rakenteen perusjutut. Mutta kun näyttämöllä on vain yksi tyyppi, alkysysäystä, ristiriitaa ja sen ratkaisua joutuu pohtimaan aika lailla ettei tulisi kirjoittaneeksi pelkkää pölinää…
Osan ongelmista olen ratkaissut sisällyttämällä tarinaan imaginäärisen hahmon:)
minni
21. 01. 2009