Kirjoituspöytä ilman laatikoita

Blogi kirjoittamisesta, luovan kirjoittamisen opinnoista ja machiniman tekemisestä/making machinima

k i l =

vapaata kirjoittamista ja kone-elokuvaa

Olen lomaillut kirjoitustöistä ja opiskelusta, mutta en kirjoittamisesta. Mitään kovin isoa ei ole syntynyt, mutta ei pidäkään. Olen innostunut lyhytproosailusta, pitkästä aikaa.

Tuntuu, etten ole tänä vuonna saanut oikein mitään aikaan, mutta olen kuitenkin. Vuoden alussa ilmestyi kirja, vuoden lopussa viimeistelin gradun esitarkistusvaiheeseen. Tuolla se odottelee koneella että jaksaisin käydä sen vielä kerran läpi ja pistää eteenpäin. Muutamia juttuja vielä lisäilin ja tekstiä muokkasin. Kyllä sen tietää milloin homma on pulkassa, tulee sellainen kevyt ja rento fiilis. Aika lailla sellainen on nyt gradun suhteen.

Kirja sai mukavan vastaanoton, lukijoilta on tipahdellut lämmittäviä kommentteja ja kirjastojen 100 lainatumman listan puolivälin paikkeilla kirja on ollut pitkin vuotta. Virallisista myyntiluvuista ei ole tietoa, mutta sen nyt ainakin tiedän, että äkkirikastumista ei ole odotettavissa. Sellaiseen vaaditaan todella huimat myynnit.

Tuleva vuosi näyttää sekin hyvin opiskelu- ja kirjoittamispainotteiselta ja kiireiseltä. Kevään aikana olisi väännettävä Adultassa oman käsiksen treatment tai eka versio – ei muuten mikään ihan pikkujuttu. Lisäksi yliopistolle pitäisi väkertää aivan mahdottomasti pinnoja että saisin sen hiivatin tutkinnon kasaan.

Juuri nyt lyhyt-lyhyt -proosan kirjoittaminen innostaa enemmän kuin käsikirjoittaminen. Niin aina. Kun pitäisi yhtä, toinen houkuttaa.

Toivon vuodelta sitä, että saisin jonkin kokonaisuuden tai useampia kokonaisuuksia valmiiksi – näytelmän, leffan tai tv-sarjan käsiksen, romaanin, proosakokoelman.

Hyvää, tuotteliasta ja antoisaa vuotta!

PS. Uudenvuodenlupaukseni olkoon, että yritän vähentää tilanteita, joissa joudun sanomaan lapsille: “Odota vähän, tuun ihan just, kirjoitan vain tän loppuun!” Sanoin sen kerran tämänkin merkinnän aikana. Ristiriita toiveeseen on olemassa, mutta otan riskin.

Kommentoi merkintää