Olen urakoinut gradua koko viikon melkeinpä minuuttiaikaululla ja armeijamaista kuria itselleni pitäen. Olen ihan näin lähellä, että voisin sanoa tieteellisen gradun olevan valmis. Viime metreillä tulee aina sama kamala hinkkaamisen tarve, näkee selvemmin asioita ja haluaisi suurin piirtein tehdä kaiken uusiksi. Mutta ei. Kun se on just se prosessi, että on alku ja loppu ja välissä ideointia, lepoa, puurtamista. Piste on osattava lyödä jossain vaiheessa paikoilleen ja todettava että tässä se nyt on, tämmöinen tuli tällä kertaa. Toisella kertaa olisi voinut tulla toisenlainen.
Gradu ei ole ollut missään vaiheessa iso ja pelottava G, koska kirjojen tekeminen on jo opettanut sen, että hallitsen isohkon tekstimassan ja saan rakennettua tyhjästä kokonaisen teoksen. Gradun motiivina on ollut enemmänkin siitä saatavat 40 opintopistettä ja päätavoitteena se, että ylipäätään saan aiheestani, imetyskertomuksista, luettavan ja vakuuttavan gradun.
Taiteellinen osio gradusta sen sijaan (graduohjaajani voi hypätä ohi tämän kappaleen), huoh. Sen kanssa on edelleen ongelmia, mutta olen tehnyt Päätöksen. Survon työn fiiliksellä ja intuitiolla kasaan kun se ei kerran järkeilemällä synny. Aikaa kuun loppuun eli viikonloppu ja ma ja ti. Toimin juuri siten kuin Bruce Holland Rogers kirjoittaa kirjassaan Word Work: Surviving and Thriving as a Writer perfektionistikirjoittajan toimivan eli teen kun on pakko, mutta puolustaudun sanomalla, että no kun sitä ja no kun tätä ja olisin mä muuten mutta kun ja nyt kun mä sen teen, niin jos siitä tulee huono niin se johtuu vain siitä että.
Palaan varmaan Rogersin kirjaan kunhan ehdin sen kokonaan lukea. Se on palkintoni: SAAN lukea sen kun olen tehnyt gradun molemmat osiot valmiiksi. Joko huijaan itseäni ja kaikkia muita tai olen vähän outo: kuka hullu nyt palkitsee itseään pakollisilla kursseihin liittyvillä kirjoilla… paitsi tietysti ihminen, joka opiskelee juuri sitä mitä haluaakin. Jei.
Mutta nyt kävi käsky sorvin ääreen, lörpöttely seis.

Ei tämä minusta kuulosta hullulta. Oikeasti kaikki gradutuskasi ovat loppujen lopuksi lohdullista luettavaa tulevaisuutta ajatellen, vaikka oma (iso) G on vielä äärettömän kaukana kotiäidin rauhallisella opiskelutahdilla.
Sinun gradusi julkistusta odotan mielenkiinnolla… mitä meidän imetystarinoistamme syntyykään?
jl
26. 09. 2008
Kyllä te kirjoittajat osasitte, mutta itse lähtisin nyt ehkä hieman eri tavalla liikkeelle. Olisi siis ensin pitänyt kirjoittaa gradu ja vasta sitten kerätä aineisto ;-D
minni
26. 09. 2008
Ihan hyvin voi graduohjaajasi lukea koko pätkän kuulostat motivoituneelta saattamaan urakan loppuun kohtuullisessa ajassa ja jaksat vielä välittää tutkimastasi aiheesta. Tsemppiä loppurutistukseen!
Tuija
26. 09. 2008
Kiitos tsempeistä, kyllä niitä totisesti tarvitaan. Pää on kiehumispisteessä
minni
01. 10. 2008