Kirjoituspöytä ilman laatikoita

Rooibos pohdiskelee, kuinka paljon kirjoittaja voi kertoa itsestään ja kirjoittamisestaan. Mielenkiintoinen kysymys. Bloggaan monessa muussakin blogissa, ajoittain hyvinkin avoimesti ja vapaasti, mutta tämän blogin kohdalla mietin aina hieman tarkemmin mitä kirjoitan. Paradoksaalista, koska perustin blogin nimenomaan saadakseni kirjoittaa kirjoittamisesta.

Pidin blogin pitkään salaisena, en antanut osoitetta kenellekään enkä liittänyt sitä Blogilistalle. Ja nyt tiedän mistä se johtui: en ollut omasta mielestäni riittävän ansioitunut kirjoittamaan pelkästä kirjoittamisesta. Vasta kun sain ensimmäisen kirjan sopimuksen ja pääsin kirjoittajakoulutuksen maisteriohjelmaan, uskalsin avata blogin muiden luettavaksi. Tämä johtui vain omasta kunninahimostani tai jostain, ei sillä minkään oikean osaamisen tai arvostuksen kanssa ollut juurikaan tekemistä.

Mielessäni nimitän tätä blogia työ- ja opiskelublogikseni. On silti monia asioita joista en voi kirjoittaa. Blogin arkistoista voi tarkistaa, että en ole kirjoittanut täällä keskeneräisistä kirjatöistä kovin tarkasti, vaikka kaikki kolme kirjaani ovat syntyneet blogin olemassa ollessa. En ole maininnut työn alla olevien kirjojen aihetta, en työnimeä, en ole kirjoittanut oikeastaan juuri mitään muuta kuin tylsiä nyt sujuu-ei sujukaan -raportteja. Vaikka kustantamo toivookin vaikenemista tiettyyn työvaiheeseen saakka, en usko että kertoisin keskeneräisyyksistä muutenkaan. Onhan minulla tälläkin hetkellä useampia kirjallisia töitä kesken, joista en kirjoita, vaikka ne olisivat täysin vapaasti räävittävissä. Sen verran kuin olen seurannut muiden – pääasiassa kaunokirjailijoiden – blogeja, eivät ole kovin monisanaisia hekään. Tai ainakin ovat hyvin, hyvin kryptisiä! Teksteistä kirjoittamattomuuteen liittyy omalla kohdallani pienoinen taikausko (vaikka muuten en ole tippaakaan taikauskoinen) ja pelko siitä, että läpipuhuttu työ joko varastetaan tai mikä kamalinta, jää kokonaan tekemättä.

Rooiboksen varsinaiseen pohdiskeluun en tiedä vastausta. Omalla kohdallani usean blogin malli toimii hyvin ja puolijulkinen käytäntö nimen kanssa kaikissa niissä. Oikea henkilöllisyyteni on selvitettävissä helposti, mutta en toisaalta myöskään huutele nimeäni etusivun bannereissa. Mitään lieveilmiöitä ei ole ollut (ja olen kuitenkin blogannut aika lailla samoin jo kuutisen vuotta), ettei oteta huomioon sitä seikkaa, että joskus ihmiset tietävät minusta yllättäviä asioita. Oikeastaan sekään ei ole varsinainen huono puoli, se vain tuntuu kummalliselta, vähän hupaisaltakin. En koskaan osaa varautua siihen, että joku muistaa jonkin tietyn asian ja siksi yllätyn aina kun joku nyökyttelee tietävästi kesken puheeni ja sanoo kyllä tietävänsä, koska luki sen blogistani.

Opiskelujutuista olen kirjoittanut lähinnä vain muistiinmerkintöjä itselleni. Ei tunnu järin kohteliaalta ryhtyä kirjoittamaan tänne vaikkapa gradusemmoista tai ohjauskeskusteluista. Luulin kyllä kirjoittavani opinnoista enemmänkin… Tekeillä on yksi, kenties moniosainen postaus Jyväksylän kirjoittajakoulutuksesta, siitä millaista se oli perus- ja aineopinnoissa ja nyt maisteriopinnoissa. En muista olenko kirjoittanut Kriittisestä koskaan tänne: kävin sitä aikoinani (noin 1994-1995) puolitoista vuotta.

Vuodatan muuta elämäni muissa blogeissa ja muilla foorumeilla, tänne jätän siksi vain näitä kirjallisempia juttuja. Se varmaan vaikuttaa myös blogin luettavuuteen: myönnän olevani ajoittain välillä turhankin tylsä ja lyhytsanainen. Pidän blogia vielä kuitenkin enemmän itselleni kuin muille.

Merkintä lisätty 12. 08. 2008 at 22.52 ja kuuluu luokkaan/luokkiin: Julkaiseminen, Kirjat, Kirjoittaminen, Opiskelu/JYU, Verkko. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.