Oli kuuma, terassilla ja sen riippumatossa kuitenkin sisätiloja viileämpää, leppeä tuuli puhalteli… josko kuitenkin pihalla kokeilisi kirjoittaa? Olisihan se niin paljon mukavampaa kuin kuumassa yläkerran huoneessa istuminen.
Ajatus lähti oikeastaan terassilla lukemisesta. Otin läjän gradukirjoja mukaani, luin kaksi ja puoli sivua ensimmäistä kirjaa ja totesin että on saatava ajatukset heti muistiin. Tässä vaiheessa olisi ollut nopeinta napata ensimmäinen valkoinen paperi – yleensä maksamattoman laskun avattu kuori – ja kynä terdelle mukaan ja suorittaa muistiinpanotoimet vanhakantaisesti käsin. Sen sijaan hain yläkerrasta läppärin. Laitoin sen terassin pikkirikkiselle pöydälle ja muistin, että inhoan koneen vierityslevyä, joten kipaisin yläkerrasta myös usb-hiiren. Kone käynnisteli itsensä hitaaasti, olisin ehtinyt lukea puoli sivua, mutta en malttanut – kas, ruutuahan on aina tuijotettava jos kone lataa jotain, koska herkeämätön tuijotus ehkä nopeuttaa toimintaa.
Usb-hiiri ei toiminut. Rassasin sitä noin 10 minuuttia, ajan, jossa olisin lukenut jo muutaman sivun. Vein hiiren takaisin sisälle ja valmistauduin kohtaamaan inhan vierityslevyn.
Siirryin riippumattoon läppärin ja kirjan kanssa. Nidottu ja melkein uunituore, lukematon kirja ei pysynyt kätevästi auki, vaan lävähti aina kiinni, joten kirja oli siirrettävä terassin lattialle. Avasin gradutiedoston. Se avautui väärällä tekstinkäsittelyohjelmalla. Suljin tiedoston ja avasin sen uudelleen tarkoitukseen paremmin soveltuvalla tekstinkäsittelyohjelmalla. Vierittelin kursorin hankalasti tiedoston loppuun, juuri mitään en nähnyt, koska koneen näyttö oli säädetty sisätilojen mukaan. Kirkkaassa auringonpaisteessa himmeä näyttö oli miltei musta. Kun olin oikeassa kohdassa, en enää muistanut mitä minun piti kirjata ylös. Nousin ylös riippumatosta, asetin läppärin terassin pöydälle ja etsin kohdan uudelleen kirjasta. Kun löysin sen, koneen energiansäästöohjelma oli himmentänyt näytöstä loputkin ja vastassa oli pelkkää pimeää. Hakkasin välilyöntiä ja näin taas joten kuten teksitiedoston. Ryhdyin kirjoittamaan, mutta en muistanut kohdistaa kursoria ja kirjoittamani meni minne sattuu, jonnekin tekstin sekaan. Poistin kirjoittamani. Heitin koneen terasin seinään kolme kertaa, paiskoin koko terassin kaluston tielle, kaadoin pihalla seisoneet pyörät kuin dominonappulat ja hakkasin sählymailalla ikkunaa… No en, mutta mieli teki. Palasin sisälle ja yläkertaan. Join vettä, söin vesimelonia ja vähensin radikaalisti vaatteita. Totesin jälleen kerran, että ulkona kirjoittaminen ei sovi hermorakenteelleni.
PS. Todellisuudessa en jaksanut sisällyttää raporttiini edes ihan kaikkia vaiheita, muun muassa sitä, että koska työkoneessa ei ole bluetoothia, vaikka läppärissä olisi, joudun siirtämään tiedostot usb-muistitikun kautta koneesta toiseen. Ei ehkä iso homma, sano, mutta rasittavaa sekin, jos sitä alvariinsa tekee.
aaaaaggghh… juuei, kiitos muistutuksesta. ulkona läppärillä tehdään töitä vain mainoksissa.
Tuija
02. 08. 2008
Ne mainokset pitäisi kieltää
Tai sit voi ajatella että amatöörit ne ulkona naputtelee, prot hikoilee sisällä, kunnolla järjestetyissä olosuhteissa ;-D
minni
02. 08. 2008
Lucky you, sinulla on ulkotila, jossa pystyy kirjoittamaan. Minulla ulkotila=puisto, ja siellä ei ole pöytää ja tuolia hyvän työasennon saavuttamiseksi, eikä pistorasiaa läppärin töpselille. Ei sen puoleen, kynä ja paperi ovat ihan tarpeeksi haasteellisia puisto-olosuhteisiin. Jos veisin läppärini ulkoilemaan, olen ihan varma, että lokki kakkaisi näppikselle. Pysytään siis sisällä. Milloinkohan kalpeus tulee taas muotiin? nimimerkki “koko kesä sisällä?”
Rooibos
03. 08. 2008