Narratiiivisuus…
BlingBlong. Ovikello soi.
Tömstömstöms. Vauhdilla rappuset alakertaan.
- Niin?
- Fudishanskat unohtu! Moido!
Tupstumpstums. Kiireesti takaisin ylös. Mihin jäin…?
Omaelämäkertatutkimus…
BlingBlong. BlingBlong.
Tömstömstöms.
- Niin??
- Mun pyöräilykypärä! Heippa!
Tupstumpstums.
Imetyskertomukset…
BlingBlong. BlingBlong. BlingBlong.
TömstömsTÖMS.
- MITÄ NYT!!!!????
Kauhistuneen näköinen naapurin lapsi hyppää puolisen metriä taaksepäin ja on itkuun purskahtamaisillaan.
- Ai sori, mä luulin… Ne on takapihalla.
***
Joka kerta, kun ravaan raput alas avaamaan ovea, ajatus keskeytyy, kirjoitus keskeytyy. Avaimet, muistakaa avaimet.
Jaa… voitko harkita pihalla kirjoittamista. Ettei ainakaan ovikello häiritse
Hyvää kirjoituskesää kaikista esteistä huolimatta.
RistoNp
23. 07. 2008
Esteitähän keksii mukavuudenhaluinen ihminen vaikkei niitä oikeasti olisikaan
Ulkona kirjoittaminen ei multa oikein suju, olen sitä joskus kokeillut. Työskentelyolosuhteiden optimoimiseen käytetty aika yleensä mitätöi hyödyt.
Blinblongeista huolimatta sain tänäänkin tekstiä aikaiseksi, jee!
minni
23. 07. 2008
Pihalla olisikin kiva kirjoittaa, mutta jos minä aion kirjoittaa ihan vakavissani, niin pitää olla sellainen alusta, ettei mihinkään ala koskea l. kunnollisen kokoinen pöytä sekä sen ääressä tuoli. Esim puistossa mahallaan maatessa alkaa sattua aina johonkin: ristiselkään, hartiaan, niskaan, käsi puutuu jne
Rooibos
27. 07. 2008