Jotkut ovat aivan käsittämättömiä koneita. Ei voi ymmärtää moista tuotteliaisuuutta. Mielenkiintoista olisi tietää kuinka paljon kirjat poikkeavat toisistaan, vai onko niillä jokin toistuva kaava, jota kirjailija kierrättää yhä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja…
Itse tuskailen parast’aikaa sitä, että jos en ensi vuonna viimeistään saa jotain julkaistua, julkaisulista katkeaa ikävästi. Kenties saan sen anteeksi sillä, että lajiahan tässä ollaan vaihtamassa, seuraavan työn pitäisi olla jotain muuta kuin tietokirjallisuuutta. Se tarkoittaa, että on myös opeteltava uusia työtapoja. Vaikka olen proosaa kirjoittanut niin kauan kuin muistan, se on kuitenkin ollut jotensakin erilaista, koska en ole asettanut itselleni tiukkoja takarajoja saattaa työt valmiiksi. Viimeisimmästä isommasta kaunokirjallisesta kokonaisuudesta on aikaa jo yli kymmenen vuotta: silloin kirjoitin kertomus/pienoisnovellikokoelman kirjoittamisen perusopintojen harjoitustyönä. Minulla kirjoittamisen opiskelu selvästi lisää tavoitteellista kirjoittamista, tarvitsen kai vähän potkimista ja sopivan inspiroivaa ympäristöä.
En muista miten harjoitustyökokoelman tarinat syntyivät, olivatko ne raakileita jotka kypsytin, vai kirjoitinko ne tuota kyseistä työtä varten… enkä voi verestää muistiani, koska olen kadottanut oman kappaleeni. Haluaisin lukea kertomukset/pienoisnovellit läpi, koska melko varmasti kirjoittaisin ne tänä päivänä aika lailla uusiksi. Julkaistavaksi niistä ei ole, enkä taitaisi siihen edes suostua. Muistaakseni ne ovat näppäriä, mutta substanssi puuttuu, ja tasot. Sen verran olen kirjoittajana ainakin kehittynyt, että ymmärrän näin olevan.
Minulla on suurieleisesti oikein julkaisusuunnitelma, lista töistä jotka haluan toteuttaa. Se on lista, joka on mahdoton toteuttaa, jopa muutaman vuoden sisällä, mutta vaatiii aika armotonta paneutumista itse asiaan eli kirjoittamiseen, jota olen loistava pakoilemaan. Ideoita kyllä on, osa on niistä on jo tuotantolinjalla, osa vielä velloo sekavana massana valtavassa aivokaukalossani, jota hämmennän ohikulkiessani. Varsinaista limppisomppaahan se mönjä ainakin aluksi on, mutta kummasti ne paakut tasoittuvat viimeistään siinä vaiheessa kun aines siirtyy tuotantoon. Siis jos siirtyy.
Tämänkin postauksen aikana olisin voinut edistää jotain kohtaa suunnitelmassani ainakin muutamalla hiotulla lauseella. Se vaan, että bloggaaminen ei jää päälle, merkinnät tulevat ja menevät puh! vain, mutta muu kirjoittaminen jumiuttaa rattaan pahimmassa tapauksessa niin, että kaikki muu jää. Ja se ei ole perheenäidille ihan kauhean sovelias tila.
PS. Äidit ovat aina luotettavia: kadonneet kertomukseni löytyivät äidin kätköistä, saan niistä kopion.
Kommentoi merkintää