Olen ollut toivottoman jumissa monologinäytelmäni kanssa (gradun taiteelliseksi osaksi aiottu tekele kyseessä). En ole päässyt eteen enkä taakse, koska muoto ilmeisesti on vierastuttanut. Jumiin auttoi relaaminen. Menin kirjastoon ja annoin itseni lainata jotain muutakin kuin graduun liittyvää kirjallisuutta.
Tässä lainauslistani:
- Kirjailijaelämää (Hannu Raittila)
- Missä leikki loppuu (Saila Susiluoto)
- Myrskyluodon Maija (Anni Blomqvist)
- Soulmies sänkipellossa (Matti Mäkelä)
- Voimajooga (Ulrica Nordberg)
- Vuodenaikoja (Armas Alvari)
Jumin laukaisijana toimi heti listan ensimmäinen kirja. Raittila kuvaa heti alkusivuilla miten on kirjoittanut novellikokoelmiaan ja myöhemmin romaanejaankin fragmenttikerrontaan ja puheenomaisuuteen perustuen. Esimerkiksi romaani Pamisoksen purkaus on samalla myös kuunnelmakäsikirjoitus, jonka voi purkaa noin 15 näyttelijän äänilähteiksi. Nerokasta!
Osaan ajatella tekstiä paremmin kirjana, joten apinoin törkeästi Hannu Raittilan menetelmää. Pystyn kuvittelemaan tekstin paremmin kun sillä on minulle tuttu hahmo. Kuulenkin tekstin paremmin. Olen tottunut kirjoittaessani lukemaan omaa tekstiäni ääneen, myös tietotekstiä, koska se paljastaa yleensä armottomasti tönks-tönks-tökkivyyden ja ajatusten keskeneräisyydet.
Raittilan innoittamana pohdin myös ostavani kyseisen Kirjailijaelämää-kirjan ja vähentäväni sen ammattikirjallisuutena verotuksessa. Jos Hotakaisen sohvavähennys ja Raittilan salkkuvähennys ovat menneet läpi, miksei myös näin selvä ammattioppikirja.
“Kunnollinen monilokeroinen asiakirjasalkku on minulle tulonhankinnassa tarpeellinen työväline. Kyseinen salkku on yksinomaan työkäytössä. Vapaa-ajan matkoilla käytän tavaroideni kantamiseen muita välineitä, yleensä selkäreppua.”
Kommentoi merkintää