Parnasson merkintä sivuaa kirjakauppiaiden roolia kirjan kulussa lukijoille. Jutussa puhutaan lähinnä kauppiaiden kaunokirjallisesta asiantuntemattomuudesta, mutta kyllä ketjukirjakauppojen hyllyasetelmat koskettavat tietokirjailijaakin. Myönnän, ajoittain tunnen melkein mustaa raivoa kun etsin omia kirjojani kirjakaupan hyllyiltä, joskus taas koen suurta iloa, kun oman kirjan kansi näkyy jo kauas. Harvemmin voin enää rentoutua kirjakaupassa.
Sijoittelu on tärkeä juttu. Jos kirjasta on julkaistu juuri lehtijuttu, jonka lukija muistaa kirjakauppaan mennessään, hänen ostohalunsa on oltava melkoisen pakottava, että hän jaksaa koluta kaikki alahyllyt ja lukea pää vinossa kirjojen selkämykset etsiessään kenties sitä yhtä ainoaa kirjakaupan kappaletta. Olen itse ostajana spontaani: harvoin menen kirjakauppaan varta vasten jonkin kirjan vuoksi, mutta jos lehdessä tai netissä suositeltu kirja osuu silmiin, todennäköisesti korjaan sen mukaani. Jos taas aivan välttämättä tarvitsen kirjan, tilaan sen nettikaupasta, kuten näyttää tekevän moni muukin.
Omat kirjani kuuluvat kirjastoluokkiin 59.6 ja 40.71 (Lasten terveydenhoito ja Yleiset matkaoppaat) ja molempien luokkien hyllyt ovat aina jossain kirjakaupan takaosassa. Kaunokirjailijalla on tässä mielessä sentään hieman paremmat saumat: romskut ja muu oikea kirjallisuus sijoitetaan aina myymälän etuosaan. Poimintoja uutuuksista, myös tietokirjoista, toki tehdään, mutta kirjat ovat varmamyyntisiä puutarha- ja remonttikirjoja, elämäntaito-oppaita tai kevytoppaita, ts. kirjoja, joissa annetaan iskuvinkkejä tai neuvotaan miten siemailla viiniä huulipunaa tahraamatta.
Eikö voitaisi sopia sellainen reilukerho-sääntö, että jokainen uutuuskirja saisi paistatella vuorollaan pönötystiskillä? Kotimaista kaunokirjallisuuutta julkaistiin vuonna 2006 305 kpl (tiedot Suomen kustannusyhdistyksen sivuilta). Jos pönötystiskillä olisi paikka viikoksi kuudelle kirjalle, kestäisi 51 viikkoa kun kaikki kirjat olisi esitelty. Lievää haastetta tietysti asettaisi se, että kirjat eivät putkahtele ulos nätisti kuin herneet palossa, vaan rymähtävät pari kertaa vuodessa markkinoille. Tähänkin voisi varmaan kehittää jonkun kivan pisteytysjärjestelmän, odotetuimmille uutuuksille ekat viikot ja tuntemattomien tekijöiden kokeilevat kirjat saisivat huonoimmat viikot. Tai just päinvastoin.
Tietokirjapuolella uhkaa matematiikka kaataa hienon idean. Tietokirjoja, muita kuin suurteoksia, julkaistaan vuodessa huimat 2146 kpl, joten tietokirjojen pönötystiskin olisi oltava valtavan iso tai esittelyajan huomattavasti lyhyempi. Tai miten olisi lentokenttätyyliin rakennettu liukuhihnaesittely: kirjat aseteltaisiin siihen niiden ilmestyttyä ja ne matelisivat (tai vilisisivät) kaupan seinänviertä pitkin. Verhon takana kirjoja voitaisiin vaihtaa ja poistaa.
Kirjakauppiailla ja kirjakaupan myyjillä on valtaa. Pieni kädenliike, jolla kirja kääntyy kohti lukijaa, voi merkitä joskus paljon. Onneksi minulla on agentteja, kirjatonttuja, jotka kulkevat ympäri maata kirjakaupoissa kääntelemässä ja nostelemassa kirjojani näkyville paikoille.
Kommentoi merkintää