…koska olen lupautunut pitämään graduseminaariesitelmän huhtikuussa. Aineistoja vasta ryhdyn keräilemään, taustoja luen ja räävin parasta aikaa. Tutkimussuunnitelmani olen esitellyt ja sen mukaan mennään. Suunnitelmaa varten tehdyn sisällysluettelon pohjalta ryhdyn kirjoittamaan, hyvät alut saan itse suunnitelmasta. Pitää vain muistaa etten tee kuten assarimme, joka ei enää omaa tutkimussuunnitelmaansa löytänyt… kas, kun loogisinta oli ollut kirjoittaa itse gradua suoraan suunnitelman päälle. Niin minäkin aion tehdä, mutta ensin otan kopion siitä varsinaisesta suunnitelmasta!
Tällä viikolla paneudun kahteen kirjaan jotka tulevat olemaan tutkimukseni peruskiviä, niin uskaltaisin jo nyt väittää. Toinen on klassikko, Anni Vilkon Omaelämäkerta kohtaamispaikkana. Naisen elämän kerronta ja luenta (1997. SKS) ja toinen valtavan mielenkiintoinen, todennäköisesti tutkimukseni kannalta Vilkonkin kirjaa osuvampi löytö, Tuija Saresman Omaelämäkerran rajapinnoilla. Kuolema ja kirjoitus (2007. Jyväskylän yliopisto). Kirjassa pohditaan juuri sitä mikä minuakin kiinnostaa: onko myös omaelämäkerrallinen, kertomuksellinen ja kokemuksellinen tieto arvokasta?
Aiemmin hain tutkimukselle pohjia narratiivisen terapian ajatuksesta, jossa ns. ohuen kuvauksen tilalle luodaan vaihtoehtoinen tarina. Pidän tämän mielessä, ainakin vertailukohtana, mutta haluan ajatella kirjoittamisen vaikutuksia ja “terapeuttisuutta” laajemmin: jo se, että imetystä sanoitetaan, voi olla merkittävää, eikä pelkästään kertojan kannalta.
Terapeuttisuus on lainausmerkeissä, koska vierastan sanaparia terapeuttinen kirjoittaminen. On se silti hyväksyttävä työn yhdeksi, mahdolliseksi, aspektiksi. Verbi sanoittaminen taas tarttui korvaani Kirjamessuilla, jossa kuuntelin raskaudesta kirjoitetun kirjan (Butters, Maija. 2007. Väkevä hauras) esittelyä. Kirja sanoittaa, pyrkii pukemaan sanoiksi raskauden tuntemuksia, ja sitä samaa tavoittelen imetyskokemuksille.
Graduni työnimi on “I make milk, what’s your superpower?” Erilaisia imetystarinoita etsimässä ja olen luonut sille omat sivut. Tein myös periaatepäätöksen pitää tutkimuksen taustat täällä ja pyhittää Power-sivut uusille imetystarinoille.

Kommentoi merkintää