Tälle levottomalle luovuudelle deadlinet ovat ehdottoman tärkeitä, ilman niitä mikään ei valmistuisi uudet oivallukset vain tulisi jatkuvasti edellisten tilalle. Deadline vaatii keskittymään siten, että yksi asia tulee valmiiksi.
kirjoitetaan KunKirjoitan-blogissa.
Joopa.
Nyt kuvattu ilmiö on pahimmillaan, pursuan ideoita, kirjoitankin koko ajan, mutta pääasiallisesti vain päässäni. Miten tämän levottomuuden muuttaisi oikeaksi kirjoittamiseksi, tekemiseksi? Deadline puuttuu, sellainen oikein kunnon. Opintopisteiden kerääminen vie muka liikaa aikaa, vaikka tosiasiassa teen sitäkin laiskahkosti, liian hitaasti. En osaa lukea, istun koneella ja luulen että kirjojen sisältö liikkuu päähäni ajattelemalla. Lukeminen on muka laiskottelua, koneella istuminen ja joutavan naputteleminen ei, hah.
Kun pääsen kunnolla alkuun ja tekemisen makuun, olen oikein hyvä keskittymään ja etenemään. Saamaan valmiiksi.
Joskus jumiin auttaa se, että tekee vaikka väkisin. Niin olen tehnyt nyt joka päivä, pakottanut itseni tekemään juuri sitä mitä minun pitäisi tehdä. Hidasta on, mutta parempi kai 10 sivua päivässä kuin ei mitään?
Luen kyllä kaikkea muuta, tänään mm. gradua historiallisen ajankuvan rakentamisesta ja haikailen samalla kahta historiallisen romaanin aihettani. Niiden kehitteleminen on salainen paheeni, nyt, kun pitäisi keskittyä vain näihin suorituksiin, tähän graduun.
Sijaistoimintoja kuvaillaan hyvin Kosmoskynän artikkelissa Bruce Holand Rogersin kirjasta Word Work – Surviving ja Thriving as a Writer. Teen kaikkea kuvattua, saan idearyöppyjä, haahuilen, siirrän aloittamista, keksin aina jotain tärkeämpää. Osaan kyllä myös huijata itseäni (juuri kuten Rogers neuvoo, kirjoittamaan esim. suttupaperille) ja jonkinlaiset rutiinitkin minulla on, eivät vain ilmeisesti tarpeeksi pavlovisoituneet, koska nyt en edes niiden avulla pääse työhön täysillä kiinni.
Jotain levottomuuden tilastani kertoo varmaan sekin, että tähänkin juttuun olisi ollut tunkemassa lukuisia sivujuonteita ja aasinsiltoja ties mihin asioihin, mutta julmastikylmästi karsin ne pois.
PS. Otsikkoko? Se on Rogersin vinkki miten pysyä asiassa: polttaa kynttilää ja aina kun homma lähtee leviämään, katsoo liekkiä ja muistaa pääasian. Muistaakohan?
Kommentoi merkintää