Kirjoituspöytä ilman laatikoita

Blogi kirjoittamisesta, luovan kirjoittamisen opinnoista ja machiniman tekemisestä/making machinima

k i l =

vapaata kirjoittamista ja kone-elokuvaa

Osin Anne Rongaksen hehkutuksen ansiosta päivitin vihdoin del.icio.us -linkkini ajan tasalle. Keräilen erityisesti opiskelun ja gradun kannalta hyödyllisiä linkkejä läjään. Läjä löytyy myös blogin sivupalkista, tuosta –>oikealta alalaidasta.

Gradun taiteellinen osio aikoo nyt sitten sekin olla sosiaalinen ja linkittyä tieteelliseen. Kaavailen tekeväni eräänlaisen pastissin kuuluisasasta monologinäytelmästä. Olen intoa täynnä, mutta edessä on oleva hetteikköä, sen tiedän, koska laji on minulle aivan outo ja aihekaan ei ole mikään ihan helpoin, varsinkin jos aikoo lopputulokseksi jotain sellaista, johon voisi ajatella myyvänsä lippuja. Paljon on hommaa, mutta kun kerran Taikun graduoppaassakin rohkaistaan, ei edes hetteikköön vaan suoraan ryteikköön,

Aihetta valittaessa ei aloittelevan tutkijan pidä kulkeutua vain sinne, missä kaikki on jo tuttua ja aita matalin tai seurata vain sitä, mikä on sillä hetkellä muodikkainta. Yliopistossa sallitaan myös aivan uusien asioiden opiskeleminen ja tutkiminen. Omalle henkiselle kehitykselle – josta tässä myös on kysymys – on hyödyksi, jos kuljetaan myös ryteiköissä. Hyvään koulutukseen liittyy myös se, että opiskellaan asioita, joista ei ole ennakkoon kokemuksia ja jotka eivät automaattisesti vedä puoleensa. Tällä tavoin voidaan uudistaa omaa liian valmista minäkuvaa ja löytää uusia, käyttämättä jääneitä mahdollisuuksia omasta persoonallisuudesta. Aiheen tulee olla tässäkin mielessä yksilöllistä mittatilaustyötä, jolloin aloitteleva tutkija voi kokea tutkimustyönsä mielekkäänä.

niin onhan haaste otettava vastaan! Aika kiitettävästi sekä tieteellisen että taiteellisen gradun aihevalintani noudattaa myös tätä ohjetta:

Olisi löydettävä aihe, jonka käsittelyyn tekijällä on hyvät henkilökohtaiset edellytykset. Tutkijan ja tutkimuskohteen suhde ei tarvitse olla harras, mutta olisi hyvä, jos tutkijalla olisi kohteeseensa jollain tapaa intohimoinen suhde.

Ajattelin tosiaankin kuluttaa jo melko heikossa hapessa olevan intohimon loppuun. Jos en yhden kirjan ja kahden erilaisen gradutyön jälkeen siitä eroon pääse, niin en sitten millään.

Yksi kommentti to “Social bits and tits”

  1. Haaste blogilinkkimeemiin!

    Tuija

Kommentoi merkintää