Kissaa, koiraa, kobraa ja muita jooga-asentoja olisi syytä nyt muistaa harjoittaa joka päivä, näppärästä langattomuudesta huolimatta. Tästä keväästä tulee tiukkaa koneella istumista, kirjojen ääressä istumista, kirjoittamista, puurtamista. Tiukkaa opiskelua.
Kursseja on kesken ja olen opintopistelaskennassa jo sekaisin. Melkoisen monta kurssia pystyn hoitelemaan verkossa, mutta Jyväskyläänkin on ajoittain vääntäydyttävä – ja eihän siinä mitään, kortteereita piisaa ja kiva on mennä. Kun saisi vain aina lähdetyksi. Olen lai-i-ska. Tai oikeammin, mukavuudenhaluinen, viihdyn kuin karhu kolossani.
Proosaakin pikkuisen, aina jossain välissä. Pakko olisi saada nyt aikaa ihan omallekin kirjoittamiselle. Gradun taiteelliseksi osioksi on pyrkimässä useitakin erilaisia muotoja: minkä valitsen? Tieteellinen osio on alkutekijöissään, edes kunnollista tutkimussuunnitelmaa ei vielä ole. Minulla oli sellainen, päässä, mutta selkeyttäväksi tarkoitettu ohjauskeskustelu proffan kanssa sekoitti aivoitukseni. Nyt en tiedä taas mistään mitään. Niin no, onhan minulla siis aihe, sentään. Kai. Ehkä. Jotenkin se liittyi imetyskokemuksiin, millaisia tarinoita naiset niistä kirjoittavat. Miehillä on inttijutut, naisilla synnytys- ja imetystarinat, joita noin karkeasti ajatellen voisi erottaa ainakin se, että jälkimmäisiä ei kerrota yhtä rennosti, vaan ensin kuulostellaan maaperää. Jos toisella on samankaltainen kokemus, omakin tarina jaetaan helpommin. Ajoittain tuntuu, että imetysjutuissa on osallisena myös aina jokin kolmas osapuoli, äiti, anoppi, mies tai terveydenhoitaja taustahahmona, ellei peräti Suuri ja Mahtava Äitimyytti Itse. Pelottavaa.
Yksi tarinanalku (keskeneräinen Nanowrimo-aloitus) erilaisista naisista, kenties äideistäkin, on koneella. Ehkäpä se muodostaisi hyvän parin graduni tieteellisen puolen kanssa?
Kommentoi merkintää