Vaihdoin NaNoWriMo-kategoriaa. Yhtään miettimättä ja lukematta mitään tyylilajin kuvauksia iskin kategoriakseni mainstream fictionin, mutta kun kuitenkin kirjoitan enemmän henkilöihin kuin tapahtumiin painottuvaa proosaa, oikeampi kategoria lienee literary fiction.
Myös nanoromaanini nimi ja painopiste on muuttumassa. Uusi – ja kaikkea muuta kuin luova – työnimi on Äitiromaani. Tarina kuvaa erilaista äitiyttä kuuden päähenkilön kautta. Suorastaan banaalia realismia, näkökulmatekniikkaa ja kenties yksi rikos. Saattaa olla, että nanoilu jää tarinan edetessä sivuseikaksi ja tarinasta kasvaa jotain ihan oikeaa. Toivon niin. Tällä hetkellä tuntuu siltä.
Viides päivä, sanoja kasassa vasta 3066/50 000 (tilanne elää koko ajan, tänäänkin aion vielä kirjoittaa). Olen paljon tottuneempi ajattelemaan määriä liuskoina. Jos saan kuukaudessa ehjän tarinan kasvatettua 50-100 liuskaan, olen melko tyytyväinen. Sanoissa se tekisi 14000-28000 eli karkeasti puolet nanotavoitesanoista…
Edelleen, ongelmani nanoilun kannalta – vahvuus muutoin – on tapani kirjoittaa melko “valmista” eli hyvin tiivistä tekstiä, joka ainakaan näennäisesti ei kaipaa muokkausta, vaan on sellaisenaan luettavaa. Jos kirjoitan kappaleen, saatan pyyhkiä puoli kappaletta pois jne. Näin siis ensimmäisellä kirjoituskerralla. Toisella, ja kenties kolmannella kirjoituskierroksella tarina elää, muotoutuu, sitä vaivataan ja veivataan kuin taikinaa, lisätään ja poistetaan, lihotetaan ja laihdutetaan, ja sitten jossain vaiheessa pitäisi kielikorvan tai jonkun – sisäisen äänen? – sanoa, että tässä: tässä se nyt on.
Vau, kuulostaa että olet päässyt pontevasti alkuun. Onnea ja intoa kirjoittamiseen!!
Tuija
05. 11. 2007
Kiits! Proggis on alussa, niin alussa, kuukausi on yllättävän pitkä aika…jos edes loppuun saakka jaksaisi vääntää:)
minni
07. 11. 2007