Törmäsin tällä viikolla melko ikävään tapaukseen, jossa kirjani tekstiä on käytetty opinnäytetyön projektityössä, johon liittyy ainakin mahdollisuus sillä saavutettavasta taloudellisesta hyödystä. Tapaus on kaiken kaikkiaan hyvin sekava ja sen selvittely on nyt käynnissä. Vaikka en haluaisi olla hankala ja ikävä ihminen, aion olla tiukkana, koska jos en nyt sitä tee, joku toinen keksii pian lukea kirjani nauhalle ja myydä sitä äänikirjana.
Olen aika tiukka mimmi, en itkeskele turhasta, enkä herkästi muutenkaan, mutta nyt pääsi itku, kun näin miten tökerösti tekstiäni oli käsitelty. Tekijä ei ole lainkaan piitannut siitä, että on rakentanut oman työnsä minun työni varaan. Työn, jonka kanssa raadoin kuukausia, uhrasin perheen kesälomat ja muun vapaa-ajan, ja jonka kanssa todella näin vaivaa saadakseni siitä mahdollisimman hyvin lukijaa palvelevan paketin. Ilmeisesti onnistuin liian hyvin, kun on tullut niin suuri houkutus käyttää sanomaani sellaisenaan, lähdetiedot luonnollisesti unohtaen. Sama tekijä on tökeröinyt peräti kahdella eri tavalla: merkitsemällä minut oman työnsä kirjoittajaksi, vaikka oli muunnellut tekstiä jopa kirjoitusvirheitä sinne lisäämällä, ja toisaalta sitten siteerannut suoraan, mutta jättänyt lähteen merkitsemättä.
Ihmettelen sitäkin, miten ammattikorkeakoulussa menee läpi opinnäytetyön projektityö (noin 4-5 opintopisteen arvoinen), jossa paristakymmenestä sivusta 5-6 sivua on sellaisia, että jokaisen sivun jokaisessa kappaleessa viitataan minun kirjaani siten, että teksti on hyvin tunnistettavaa, melkein sanasta sanaan samaa kuin kirjassani.
Tunnen itseni hyväksikäytetyksi. Epäilen myös, että tämä työ ei ole ainoa laatuaan.

Kommentoi merkintää