Kirjoitustyön kaava on kuin uimista. Ensin pohditaan uskalletaanko, pidetään nenästä kiinni ja kokeillaan varpaalla vettä. Jossain vaiheessa on ryhdyttävä työhön, pakottauduttava veteen. Kukin tavallaan: yksi hyppää pää edellä, toinen kahlaa varovaisesti ja kiljuu koko ajan, kolmas laskeutuu päättäväisesti laiturin portaita pitkin. Ja sitten uidaan. Epävarma suosii koiraa rannan suuntaan, uhkarohkeampi vetää sammakkoa keskelle järveä, välillä tyylikkäästi kroolaten. Ajoittain on pakko kääntyä kellumaan selin ja tuijotella taivaalla ajelehtivia pilviä.
Tärkeintä on, että ei ryhdy pelkäämään syvää vettä alapuolellaan, vaan luottaa siihen että vesi kannattaa.
Kun aika on täynnä, kun sormenpäät ovat ryppyiset ja käsiverret kananlihalla, on päästävä takaisin rantaan. Suonenveto on tuskallisin ja vaarallisin tässä vaiheessa: pitää vain toivoa, että se menee pian ohi tai ranta on riittävän lähellä sen iskiessä.
Uinnin jälkeen on mukavan raukea ja lämmin olo, niin mukava, että uimaan haluaa yhä uudelleen.
PS. Lämmittäkää sauna valmiiksi. Kun nousen täältä, tulen olemaan jä-hä-hä-hä-häässä!
Kommentoi merkintää