Olen käynyt kirjaa läpi nyt kahdeksan lukua, yli puolet. Olen havainnut, että käytän mielelläni lausetta, jossa verbi on ennen subjektia ja että pilkutan rinnasteiset sivulauseet toistuvasti väärin. Käytän pilkkua, vaikka pilkkua ei tarvita. Hyvä lunttilappu löytyy Jukka Korpelalta.
Kirjoitan tekstiä samalla napakammaksi eli upotan erillisiin tietobokseihin tarkoittamiani listauksia, tiivistelmiä ja yksityiskohtia leipätekstiin. Pelkäsin etukäteen homman olevan tylsää ja kamalaa, mutta nautin siitä(kin) siksi, että se tiivistää kokonaisuutta, vaikka luulin “laatikoiden” tekevän sitä.
Kuvia valmistuu kaiken aikaa, mutta niiden kommentointi on vaikeaa, koska en ymmärrä piirtämisestä mitään, joten en esimerkiksi hahmota kuinka “valmis” kuva on. Luotan kuitenkin ideoihin ja siihen, että valmiit, osin värilliset kuvat näyttävät viimeistään kirjassa hyvältä.
Henkisesti olen ollut hakoteillä viimeiset pari viikkoa. Ryhdyin jo nautiskelemaan valmiin kirjan ajatuksesta. Työhön tarttuminen uudelleen ja tekstin muokkaaminen tuntui valtavan raskaalta. Ensimmäistä kertaa koko miltei vuoden – idea tammikuussa, sopimus kirjasta tehtiin helmikuussa – kestäneen työn aikana tuntui siltä, että en jaksa enää. Mutta jaksanhan minä: en koskaan antaisi itselleni anteeksi sitä, että ryydyn viime metreillä ja harmittelisin sitten jotain pientä kauneusvirhettä kirjassa lopun ikääni.
Nyt voin kaiketi jo myöntää sen, myös itselleni, että kirjoitusurakka on ottanut aika koville. Se on ollut nautittavaa, enkä ole menettänyt uskoani ja näkemystäni valmiista kirjasta oikeastaan hetkeksikään, mutta (melkein) kaiken energian kirjan yksinäinen puurtaminen on kyllä vienyt.
Kommentoi merkintää