Kirjailija Anita Konkan Sanat-blogissa oli hiljattain pieni kommenttiosastokeskustelu kirjoittaja/kirjailijakoulutuksesta. Osallistuin keskusteluun, mutta huomasin vasta myöhemmin, että olin hieman sotkeentunut käsitteissä kirjoittaja ja kirjailija. En pidä omia opintojani varsinaisena kirjailijakoulutuksena, mutta toisaalta, jos tähtäisin puhtaasti kaunokirjallisuutta tuottavaksi kirjailijaksi, en usko opinnoista olevan siinäkään erityistä haittaa. Elämä on ja opettaa, mutta ei kirjoittamisen oppikaan ojaan kaada, voisi olla teesini.
Kaikkein mieluiten haluaisin olla monipuolinen kirjoittaja, jolla olisi mahdollisuus siirtyä lajista toiseen. Tietokirjoja, romaaneja sekä aikuisille että nuorille, kirjoja lapsille, tv-dokumentin käsikirjoituksia, laulujen sanoituksia, pitkiä lehtireppareita…!
Olen aloittanut Jyväskylässä muistaakseni kaikkien aikojen toisella vuosikurssilla, tein luovan kirjoittamisen approbaturin jo vuonna 1996. Alla listattuna appron kurssit opintoviikkoineen:
- Perustiedot kirjoittamisen alueista 2 ov
- Tietokirjoittaminen/Essee ja pakina 2 ov
- Kaunokirjallinen ilmaisu/Kertomuksen opit 2 ov
- Kaunokirjallinen ilmaisu/ Romaanityöpaja 2 ov
- Sähköisille viestimille kirjoittaminen/Käsikirjoituskurssi 2 ov
- Sähköisille viestimille kirjoittaminen/Radio-feature 2 ov
- Harjoitustyö 3 ov
Listasta käy hyvin ilmi se, mikä minua koulutuksessa viehättää. Se pakottaa kirjoittamaan ja kokeilemaan eri lajeja. Yllä olevat olivat omia valintojani, vaihtoehtojakin oli. Jokaisella kurssilla opittiin tekemällä, mikä sopi minulle. Radio-featuressa kirjoitettiiin feature-käsikirjoitus ja toteutettiin se, romaanityöpajassa (vetäjänä Pirjo Hassinen) kirjoitettiiin 10 liuskan romaanin aloitus, käsikirjoituskurssilla (vetäjänä muistaakseni Irma Hirsjärvi) purettiiin käsikirjoituksia palasiksi ja kirjoitettiiin synopsiksia, kohtausluetteloita, kokonaisia kohtauksia. Harjoitustyöni oli lyhytkertomuskokoelma “Morfiinia ja märkiä saniaisia”.
En usko kurssien ansiosta olevani mitenkään erityisen hyvä tai valmis missään lajissa, en vaikka opintoviikkoja olisi triplasti, mutta ne ovat antaneet osviittaa ja tarjonneet kurkistusaukkoja. Minulla on jo valmiiksi jonkinlainen käsitys useasta kirjoittamisen lajista ja lisäksi arvokasta tietoa eri alojen käytännöistä. Kurssien anti on luonnollisesti myös niiltä saatu palaute ja ylipäätään se, että omia tekstejään oppii suhteuttamaan; näkemään ne myös muiden silmin.
Perusopintojen jälkeen hakeuduin suoraan jatkamaan aineopintoja ja ehdin käydä loistavan Simo Hämäläisen loistavan huumorikirjoittamisen kurssin ja osan Keijo Siekkisen Omasta elämästä kirjallisuutta -kurssia, mutta sitten elämäntilanteeni muuttui niin sotkuiseksi, että opiskelut jäivät kesken. Olin rästissä yliopistolle maksuja enkä hoitanut niitä ajoissa. Suoritukseni ehtivät vanhentua ja vaikka käynnistelin opintojani uudelleen vuonna 2001, yritys jäi ponnettomaksi enkä saanut mitään aikaiseksi. Lopullisesti korjasin tilanteen vuonna 2004 ja jatkoin opintojani, tällä kertaa kunnon HOPSin ja lasten kanssa kotona viettyjen vuosien antaman uuden motivaation turvin.
Tällä hetkellä aineopintoplakkarissa on yksi ihan täydellisesti suoritettu kurssi (kirjoittaja ja viestimet, 2 ov), yksi 1 ov:n kurssi, jonka läpimenosta en tiedä, yksi 90 % valmiiksi tehty kurssi (luovan työn erityispiirteet 2 ov), yksi aloitettu kurssi (nykykirjallisuus 2 ov), joka vaikuttaa helpohkolta ja yksi kurssi (tekstianalyysit 2 ov), joka vaikuttaa pirulliselta. Keväällä tarkoitus olisi istua läpi johdatus tutkivaan työhön. Lisäksi erikoistumisopintoihin (10 ov) liittyvät jutut. Erikoistumisopintojen kohdalla tilanteeni on kohtalaisen hyvä, koska voin käyttää kirjaani materiaalina. Olen mm. kirjoittanut koko kirjoitustyön ajan prosessipäiväkirjaa työn eri vaiheista.
Verrattuna perusopintoihin opiskelu on muuttunut akateemisemmaksi, ainakin siltä se tuntuu näin etäopiskellen kursseja suorittavasta. Kirjoitettavaa kertyy paljon ja luettavakin on lisääntynyt. Olen nauttinut jokaisesta kurssista, koska olen huomannut niiden antavan vastauksia juuri niihin kysymyksiin, joita minulla kirjoittajana on. Tunnen tutkivani itseäni enemmän kuin opiskelevani. Se ei tavallaan ole mikään ihme, koska en ole koskaan jaksanut innostua mistään muista opinnoista, en edes journalistiikan ja tiedotusopin opinnoista.
Mutta koska tässä suorituksia painottavassa yhteiskunnassa ei riitä se, että opiskelee omaksi ilokseen, minullakin on tähtäin, kirjoittamisen maisteriohjelma. Jos en ensi keväänä vielä ehdi hakemaan, seuraavana sitten.
Itse asiaan, kirjoittamiseen, kirjoittamisen opiskeleminen vaikuttaa ainakin omalla kohdallani niin, että kirjoittaminen on muuttunut kaikilla osa-alueillaan tavoitteellisemmaksi. Opiskeluaikana olen ylittänyt julkaisukynnyksen omalla kirjaideallani, enkä usko, että ilman koulutuksesta saatua varmuutta olisin yhtä rohkeasti lähtenyt hakemaan julkaisusopimusta.
Opiskeleminen vaikuttaa myös lisäämällä kaikenlaisen kirjoittamisen määräää: kun vääntää esseitä ja opiskelupäiväkirjoja aikansa, proosan kirjoittaminen on hyvin vapauttavaa…
Kommentoi merkintää