Luin eilen Juha Hakalan kirjaa Luova prosessi tieteessä, tänään vuorossa oli Yrjö-Paavo Häyrysen Luovuus yhteisössä ja arjessa. Jälkimmäinen muistutti siitä, että luovuus on kyseenalaistamista ja riski. Sosiaalinen elämä ei ole ihan herkkua sellaiselle, joka ei niele valmiina mitään ja kyseenalaistaa kaiken. Milloin se on luovuutta, milloin silkkaa veemäisyyttä?
Flown tavoitteleminen voi olla riski myös parisuhteelle. Millainen osa on puolisolla, joka häviää flow-kokemuksen tavoittelulle yhä uudestaan? Vertaus huumeisiin tai mihin tahansa muuhun addiktoivaan asiaan tulee taas ensimmäisenä mieleen.
Huomaan muistelevani kirjoitusprosessia kuin kaivattua, vanhaa ystävää, josta elämä on ohjannut eroon.
Kommentoi merkintää