Tämä on blogi kirjoittamisesta. Kirjoitan osin ammatikseni, kirjoitan harrastuksekseni ja opiskelen luovaa kirjoittamista. Ammattimaista kirjoittamista toimittajana olen säännöllisen epäsäännöllisesti tehnyt vuodesta 1987 alkaen, mutta nyt kirjoittamisen lajin painopiste on muuttumassa.
Olen harrastanut kirjoittamista siitä lähtien kun opin kirjoittamaan. 9-vuotiaana sanoin äidilleni ääneen, että haluan kirjailijaksi. En tiedä kuuliko hän. Jos kuuli, ei ainakaan uskonut. Kirjoittamista olen opiskellut kahdessa eri paikassa pätkittäin yli 10 vuotta.
Lapsena tein lehtiä, kirjoitin kertomuksia ja “romaaneja” ihailemiani kirjasarjoja matkien, teininä kirjoitin pakolliset pari angstirunoa, aloitin lukemattomia kertomuksia ja kirjoitin läjäpäin liksom-rimmismäisiä tajunnanvirtakirjeitä, sekä itselleni että ystävilleni. Nuorena aikuisena harjoittelin lehtikirjoittamista ja pakinointia, tein ensimmäiset dialogiharjoitukset ja innostuin riimittelystä. Aikuisena aikuisena hakeuduin kirjoittajakoulutukseen, ensin yhteen, sitten toiseen, ja suhtautumiseni kirjoittamiseen muuttui ammatillisemmaksi ja tavoitteellisemmaksi. Kirjoittaminen ammattina ei enää tuntunut täysin mahdottomalta haaveelta, vaan toteuttamiskelpoiselta uravaihtoehdolta. Kirjoitan, koska siitä nautin eniten.
***
Blogin nimi viittaa oikeastaan kahteen asiaan. Ensiksikin, ihan oikeastikaan kirjoituspöydässäni ei ole laatikoita, ainakaan sellaisia joissa säilyttäisin kirjoituksiani. Uusia säilytän verkossa, kovalevyllä ja muistitikulla, vanhoja säilytän pahvilaatikoissa perimmäisen vaatekomeron ylähyllyllä ja matkalaukuissa kellarikomerossa. Ne ovat vanhoja, ne ovat menneisyyttä, ne eivät kuulu tähän aikaan ja blogiin. Muistelen niitä joskus, mutta jo vuosia olen keskittynyt pääasiallisesti kirjoittamaan julkisesti ja julkaistavaksi, en pöytälaatikkoon. Jo lapsena kirjoitin mieluummin kirjoituskilpailuihin kuin päiväkirjaan.
Blogimuoto julkaisee ilmaiseksi, nopeasti ja ilman portinvartijoita. Jotain on julkaistu myös seulan läpi – tietysti paljon erilaisia lehtijuttuja, yksi tarina, yksi esseentapainen, pari proosatekstiä- ja jotain tullaan julkaisemaan. Siitä lisää myöhemmin.
Blogit ovat minulle rentoutumisen muoto, eivät luomista tai työtä tai taidetta. Sitä ei ole tämä blogikaan. Ei kauniita kuvauksia, ei osuvaa sanailua, ei mitään kovin erottuvaa ja nokkelaa. Vain omaa päätäni selventäviä ajatuksia kirjoittamisesta.
Asiateksti on haastavaa. Ennen en pitänyt sen kirjoittajia minään, vain runous ja proosa tekivät kirjoittajasta oikean sanankäyttäjän. Tiedon ja tyylin yhdistäminen on silti aika kiehtovaa ja vaativaa. Tavoitteeni asiatekstin kirjoittajana on kirjoittaa selkokielistä, vaivattomasti etenevää tietotekstiä. Lukijan pitää ymmärtää asia kerralla. Pätee niin lehtijuttuihin, kuin laajempiinkin kokonaisuuksiin.
Proosa on rakkauteni. Minulla on se aloitettu mestariteos, jonka luojan kiitos hyllytin. Siitäkin lisää joskus myöhemmin. Olen kirjoittanut eniten lyhytproosaa, jonkinlaisia kertomuksia ne kai ovat.
Olen jo vuosia hautonut sitä suurta ideaa, josta haluan kirjoittaa pidemmästi. Olen hahmotellut ajoittain jotain, mutta…njäääääh. Tänä kesänä keksin jälleen yhteen loistavaan kirjaan alun. Ja kirjan päähenkilö sai nimen. Lopullinen teema ja näkökulma odottavat vielä loksahdusta.
Jos saisin pyytää hyvältä haltijalta tai hattupäiseltä taikurilta kolme toivomusta, ne olisivat:
1. jumalattomasti rahaa loppuiäksi itselleni ja kaikille läheisille
2. törkeästi terveyttä itselleni ja kaikille läheisille
3. aikaa kirjoittaa jossain upeassa huvilassa…tai no, otetaan vain se aika, tämä huriseva (keskusyksikön tuulettaja?) huone ja kankea kirjoituspöytä saavat kelvata.
Kommentoi merkintää